Heippa vaan kaikki,

Olen Aamu, karjalankarhukoira etelä-hämeestä. Kerron nyt hieman taustoistani, jotta juuri Sinä ymmärtäisit minua paremmin.

Olen nyt reilu kaksivuotias neitokainen, synnyin osana suurta laumaa. Yhtenä päivänä, kun pahaa aavistamattomana leikin pihalla sisarusteni kanssa tuli pihaan mies. Tuo mies katseli meitä pentuja, minä tiedän sen, mutta olin ovela ja katselin navetan nurkan takaa, ja päätin pysyäkkin siellä.

Kuitenkin uteliaisuus voitti ja minun oli aivan pakko mennä haistamaan tuota vierasta ihmistä. Mies katsoi minua ja sanoi sille toiselle ihmiselle, tuon minä otan.

Tuo vieras mies otti minut kainaloon ja laittoi minut johonkin ihmeelliseen peltiseen, haisevaan ja meluisaan laatikkoon, vaan enhän minä sellaista suvaitse, minä olen suuri metsästäjä, vapaana syntynyt ja vapaana aioin elääkkin, vaan vähänpä silloin tiesin :/

No pikku hiljaa minusta ja tuosta miehestä tuli ystävät, ja suvaitsin hänen alkaa minun isännäksi. Kaikenlaisia uusia asioita tuli elämääni, ja kieltoja! Minulle, suurelle metsästäjälle, pah. Mutta kun se kuitenkin palveli omia etujani, päätin koittaa totella, ainakin toistaiseksi. Pari vuotta elämästäni kuluikin suhteellisen rauhassa, isäntäni ainoana silmäteränä.

Eräänä päivänä elämäni kuitenkin muuttui, oli aivan tavallinen aamupäivä, isäntä vei minut taas siihen peltilaatikkoon, (joka ilmeisesti tuntee nimen auto) ja luulin pääseväni lenkille. Ajoimme johonkin omituiseen paikkaan ja minut otettiin autosta ulos. Silloin siihen tunki joku nainen ja sillä naisella oli toinen koira. Varmuuden vuoksi laitoin hieman tukkaa pystyyn, jotta tuo valkoinen koira ymmärtäisi, kuka tässä nyt käskee ja määrää, sillä minähän en todellakaan sulata tälläistä aivan vikisemättä.

Minut ja tuo valkoinen laitettiin uudestaan autoon ja pääsimme metsään juoksemaan, isäntä ja tuo nainen nauroivat meille, ajattelin mielessäni, että siinähän nauratte, vielä tulette näkemään.

Juoksentelin ja haistelin metsäntuoksua yhdessä tuon valkoisen kanssa, joskin se taisi käydä hieman hitaalla, kokoajan sen piti käydä tarkistamassa missä ihmiset ovat. Eikö se pöllö tajunnut ollenkaan, että ihmisten kuuluisi juosta meidän perässä eikä toisinpäin?!? Minä suuri metsäjä, alkukantainen pystykorva en ainakaan tuollaiseen alennu, mokomakin ja kutsuu itseään vielä koiraksi. Lenkinpäätteeksi näytin varmuudenvuoksi vielä mallia miten hommathoituu ja vedin pari kunniakierrosta auton ympäri, sillä jokainen itseään kunnioittava koira menee ihmisen luokse silloin kun haluaa, eikä silloin kun pitää.

No ajattelin, että ihan mukava tuo valkoinenkin oli, joskin siis hiukan vajaa edellämainituista syistä, mutta eihän minun tarvitsekkaan sen kanssa onneksi elää, tai niinhän minä luulin....

Terkuin; Aamu